1,611 results
Olen suunnittelija–kehittäjä, jolla on yli 15 vuoden kokemus visuaalisesta suunnittelusta ja WordPress-kehityksestä. Autan erityisesti startup- ja kasvuyrityksiä rakentamaan selkeitä brändejä ja korkeatasoisia verkkosivustoja, jotka tukevat liiketoimintaa ja kasvua. Uskon, että hyvä suunnittelu on muutakin kuin estetiikkaa – se on strategiaa, selkeyttä ja mitattavia tuloksia. Yhdistän brändi-identiteetin ja teknisen toteutuksen niin, että jokainen projekti etenee saumattomasti suunnittelusta julkaisuun ja jatkuvaan kehittämiseen. Olen työskennellyt muun muassa Sanoman, Fitbitin, Kaiku Healthin (nyk. Elekta), Systamin ja Finlandia Vodkan kanssa, sekä toteuttanut lukuisia projekteja startupien ja järjestöjen kanssa. Asiakkaani arvostavat selkeää prosessiani, proaktiivisuutta ja pitkäjänteistä yhteistyötä.
Verkkosivut
Olen työskennellyt mainostoimistossa digiasiantuntijana ja tehnyt Tokmannille mm. myymäläjulisteita, somepostauksia ja tuotebannereita verkkosivuille. Jos tarvitset apua Google-mainonnan, somemainonnan tai esimerkiksi logon/käyntikortin/postauksen tai muun materiaalin tai sisällön suunnittelussa, voin auttaa. Hallitsen Adoben-työkalut, Wordpressin, Mailchimpin, Google Adsin, Analyticsin ja esim. Metan sekä Linkedin adsin.
TikTok-suunnittelija ja kuvaaja
Hei, olen 31-vuotias mies Suomesta, ja luova suunnittelu on intohimoni. Vapaa-ajallani nautin luovasta ilmaisusta ja visuaalisten ideoiden tutkimisesta. Minulle on tärkeää tuoda esiin ainutlaatuisia näkökulmia ja luoda visuaalisia tarinoita, jotka herättävät tunteita ja innostavat ihmisiä. Olen kasvanut ympäristössä, joka on vahvistanut luovuuttani ja uteliaisuuttani. Lapsuudestani asti olen piirtänyt, maalannut ja luonut erilaisia projekteja, mikä on vahvistanut kiinnostustani taiteeseen ja suunnitteluun. Tämä intohimo ohjasi minut opiskelemaan graafista suunnittelua ja visuaalista viestintää, jossa sain mahdollisuuden kehittää taitojani ja tutkia luovaa potentiaaliani syvemmin. Nyt, freelancerina, olen erikoistunut tarjoamaan monipuolisia ja korkealaatuisia suunnittelupalveluita, jotka auttavat asiakkaitani tuomaan brändinsä ja viestintänsä esiin. Ymmärrän, että jokaisella asiakkaalla on oma ainutlaatuinen tarinansa ja visio, ja pyrin siksi luomaan räätälöityjä ja vaikuttavia suunnitteluratkaisuja vastaamaan näitä tarpeita. Käytän nykyaikaisia työkaluja ja tekniikoita varmistaakseni, että lopputulos on aina laadukasta ja ammattimaista.
Herätän suunnittelusi henkiin eri pakkausvaihtoeilla
Did you know that we can find a suitable expert for you?
Publish an open job posting and easily receive applications from qualified professionals for the position.