1,609 results
Hei! Olen Miia, 49 vuotias pitkän linjan UGC -sisällöntuottaja Pohjanmaalta. Valokuvaaminen ja videoiden suunnittelu ja editointi on ollut jo pitkään intohimoni ja nyt toteutan näitä molempia UGC sisällöntuottajana. Teen yrityksille myös somekanavien ylläpitoa ja olenkin saanut loistavaa palautetta luonnollisesta esilläolosta ja hyvistä ideoista, sekä tarinankerronnasta sisällöissäni. Tämän takia sisältöni uppoaa yleisöön. Pyrin aina ylittämään asiakkaani odotukset ja palautteiden perusteella tämä ei ole vain myyntipuhetta. Odotan innolla kuulevani teistä, jotta pääsemme kasvattamaan myös teidän yrityksenne myyntiä sosiaalisen median avulla! Ystävällisesti, Miia Vuolukka
UGC -sisällöntuotanto/someassistentin palvelut
Olen aloitteleva videoeditoija ja verkkosivujen suunnitelija. Tykkään tehdä molempia mutta videoeditointi on mielenkiintoisempaa, joten haluan saada kokemusta lisää, eli tekemistä. Tein kaverini kanssa youtubeen videoita pari vuotta sitten. Minä pääasiassa kuvasin ja editoin videot. En ole mikään videoefektien osaaja, eli vielä aloittelijan tasolla on editointi, mutta täällä sitä varten, että voin samalla jakaa osaamistani sekä myös oppia samalla lisää itse. Eli vielä on editoinnissa leikkaa, liimaa, musiikki ja teksti-taso, mutta kyllä silläkin pääsee jo pitkälle. Opiskelen tällä hetkellä Tieto-ja Viestintätekniikan perustutkintoa ja siinä samassa tuli kiinnostus verkkosivujenn luontiin. Omia julkisia verkkosivuja mulla ei ole, mutta kouluprojekteja olen tehtynyt. Osaan käyttää Visual Studio Code- ohjelmaa sekä tehdä javascript, html, ja css-tyylit. Käytän myös apuna ChatGPT ja Copilot.
Videon editointi
I’m a UX/UI Designer with a background in climate change research, marketing, and data analysis. My experience in research taught me how to identify user needs, analyze data-driven insights, and develop solutions that enhance engagement. Transitioning into UX design, I specialize in user research, usability testing, wireframing, and interaction design to create intuitive and meaningful digital experiences. I’m passionate about combining analytical thinking with creativity to craft user-centered designs that improve product usability and customer loyalty. Let’s collaborate to design experiences that make an impact!
Email
Olen 31-vuotias turkulainen yrittäjä, jonka erityisosaamisalueisiin kuuluvat tapahtuma- ja henkilökuvaus. Rakastan yrittäjyydessä sen vapautta ja monipuolisuutta, ja olen innoissani täydentänyt osaamistani mm. videopuolelle ja tekstinkäsittelyyn, joista lempijuttujani ovat editointi, tekstitys, litterointi ja oikoluku. Kaikessa työssä olen ennen kaikkea asiakaspalvelija, eli pyrin huippulaadun lisäksi joustavaan ja asiakaslähtöiseen palveluun. Olen paras match iloista ja inhimillistä friikkua etsiville yrityksille, joko tarkkaan työtehtävään esimerkiksi valokuvauksen tai litteroinnin alueella, tai tarjoamaan monipuolisesti osaamistani laajempaan projektiin.
Litterointi ja tekstitys puhutulla kielellä
Olen 31-vuotias turkulainen yrittäjä, jonka erityisosaamisalueisiin kuuluvat tapahtuma- ja henkilökuvaus. Rakastan yrittäjyydessä sen vapautta ja monipuolisuutta, ja olen innoissani täydentänyt osaamistani mm. videopuolelle ja tekstinkäsittelyyn, joista lempijuttujani ovat editointi, tekstitys, litterointi ja oikoluku. Kaikessa työssä olen ennen kaikkea asiakaspalvelija, eli pyrin huippulaadun lisäksi joustavaan ja asiakaslähtöiseen palveluun. Olen paras match iloista ja inhimillistä friikkua etsiville yrityksille, joko tarkkaan työtehtävään esimerkiksi valokuvauksen tai litteroinnin alueella, tai tarjoamaan monipuolisesti osaamistani laajempaan projektiin.
Henkilökuvaus
Löysit vahvaa osaamista markkinoinnin kentältä! Vastaan mielelläni yrityksesi markkinointitoimintojen suunnittelusta ja hallinnoinnista. Osallistun mielelläni myös itse tuotantoon, kuten myynti- ja mainostekstien kirjoittamiseen, someen ja sisällöntuotantoon. Kannan tottuneesti vastuuta ja autan jalkauttamaan strategian käytäntöön. Ammatillisiin periaatteisiini kuuluu toimia strategialähtöisesti, kunnianhimoisesti ja kehittävällä otteella Olen erityisesti kiinnostunut markkinointitoimintojen optimoinnissa, blogeista, uutiskirjeistä ja markkinoinnin automaatioista sekä messujen ja yritystapahtumien järjestämisestä.
Artikkelit ja blogit
Hei! Olen Mona, yrityksesi brändin sanallistaja. Sanallistetaan brändinne... sosiaalisella medialla, sähköpostimarkkinoinnilla , verkkosivuteksteillä. …jotta potentiaalinen asiakas kulkee digikanavia pitkin jatkuvasti kohti ostopäätöstä. Vajaat viisi vuotta kestäneen yrittäjäurani aikana olen auttanut yli 100 suomalaista yritystä tekemään enemmän myyntiä digimarkkinoinnilla ja brändityöllä. Käytännössä luon sisältöä sosiaaliseen mediaan, sähköpostilistoille ja verkkosivuille, jotta yrityksen potentiaalisilla asiakkailla on mahdollisuus löytää palvelu ja ostaa sitä. Parhaimmassa tapauksessa sisällöntuotanto luodaan myyntitunneliksi noiden kaikkien sisältötyyppien yhdistämisellä. Asiakkaideni sanoin: “Tavoitettujen Instagram-tilien määrä on jo 34 miljoonaa ja liikevaihto on kasvanut huomattavasti tälle kaudelle. Sinulla on ollut niin suuri vaikutus minun firmani kehittymiseen. Kiitos Mona, oon ylpeä meidän yhteistyöstä ja sun ammattitaidosta.” -Pia Tuukkala, Local Lifestyle Rovaniemi “En muuttaisi yhteistyössämme mitään muuta kuin sen, että se olisi pitänyt aloittaa aiemmin. Mona on alansa huippuammattilainen, joka kykenee kuuntelemaan asiakkaan toiveita ja tuomaan esiin mahtavia oivalluksia.” -Anssi Kosonen, Aikon Sales Oy “Kannattiko rahallinen panostus? Kyllä, se on maksanut jo itsensä takaisin. Sen lisäksi, että olen saanut Monan tuella luotua itselleni vahvan ja luotettavan brändin, myös asiakkaani luottavat siihen ja tilaavat palveluitani.” -Aino Koistinaho Aloitetaan yhdessä matka brändisi sanallistamiseen!
YHTEIS-PURJEHDUS™
Olen retention-markkinoinnin asiantuntija ja Suomen johtava Klaviyo-kumppani, erikoistunut verkkokauppojen asiakasuskollisuuden kasvattamiseen. Strategiani ja taitoni ulottuvat mihin tahansa alustaan. En ole vain yksi sähköpostimarkkinoija muiden joukossa. Olen täyden palvelun retention-markkinointikumppani, joka keskittyy puhtaasti tuloksiin. Mitä tämä tarkoittaa sinulle? Tavallinen sähköpostikumppani Jämähtänyt alennusten tarjoamiseen saadakseen nopeita tuloja ja näyttääkseen sähköpostimarkkinoinnin luvut hyvältä., Keskittyy lyhyen aikavälin voittoihin pitkän aikavälin kannattavuuden sijaan., Priorisoi esteettisen designin > datavetoisen konversio-optimoinnin., Sisältöstrategia rajoittuu alennuskampanjoihin.. → Parhaimmillaan vain kaunistaa Klaviyon raportointilukuja. → Ei oikeasti kasvata liiketoimintaa tai paranna kannattavuutta. Ei kasvata LTV:tä tai asiakasuskollisuutta., 95 % tuloista tulee ensimmäisestä tervetuloviestistä., Ei segmentointia tai personointia.. Minä Takuulla mitattavat tulokset, jotka eivät vain kasvata liikevaihtoa vaan tukevat koko liiketoimintaa., En keskity pelkkiin kampanjoihin, vaan hyödynnän sähköpostia kasvuajurina.. Strategiani ulottuu Klaviyon raportoimien tulojen ulkopuolelle ja sisältää mm: 0-party datan hyödyntämisen syvempiin asiakasinsightseihin sekä tehokkaampaan hankintaan ja retargetointiin., UGC-sisällön (user-generated content) keräämisen monikanavaisen asiakaskokemuksen vahvistamiseksi., Asiakaspalvelun automatisoinnin asiakasuskollisuuden ja tehokkuuden parantamiseksi., Asiakkaiden nurturoinnin ilman alennuksia, arvoa tuottavan sisällön avulla., Tuotteiden käyttöönoton edistämisen kouluttavilla jälkiostosekvensseillä.. → Tämä tuo konkreettisia, koko liiketoimintaan vaikuttavia tuloksia: Alemmat asiakashankintakustannukset (CAC)., Korkeampi asiakasuskollisuus & LTV., Liikevaihdon kasvu ensimmäisten 30–90 päivän aikana., Automatisoidut retention-markkinointijärjestelmät, jotka toimivat ilman manuaalista työtä., Lopulta – parempi kannattavuus.. Oletko valmis kasvamaan kannattavasti automatisoidun retention-markkinoinnin ja suorituskykyyn perustuvan kampanjanhallinnan avulla? Minä autan! 🚀
Sähköpostikampanjoiden täysi hallinta
Did you know that we can find a suitable expert for you?
Publish an open job posting and easily receive applications from qualified professionals for the position.